fbpx
Ehjäksi | masennus
188
archive,tag,tag-masennus,tag-188,qode-social-login-1.0,qode-restaurant-1.0,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-4.4.1,wpb-js-composer js-comp-ver-5.5.4,vc_responsive

Masennukseni parani energiahoidolla

Yleinen uskomus lienee, että masennusta voidaan hoitaa vain mielialalääkkeillä ja psykoterapialla. Psykoterapian lisäksi on olemassa kuitenkin myös muita, luonnollisia vaihtoehtoja, sen parantamiseen.

Olen saanut masennusdiagnoosin kolmesti ja ollut vähintään lieväsi masentunut paljon pidempään kuin saanut siihen hoitoa. Olen syönyt mielialalääkkeitä kahdesti diagnoosin saamisen jälkeen. Toisella kerralla halusin lopettaa lääkkeiden syömisen, sillä koin niiden vain turruttavan tunteeni, mutta ei poistavan masennuksen syitä. Olin kuullut vastikään ystävältäni energiahoidosta. Vaikka hoidon nimi kuulostikin mystiseltä, epätoivoni ajoi minut kokeilemaan sitä.

Vielä mystisemmältä tuntui, kun hoidosta lähtiessäni minua eivät enää häirinneet asiat, jotka olivat häirinneet sinne mennessä. Äimistelin, mitä ihmettä oli tapahtunut. En juurikaan kertonut hoitajalle, mikä minua vaivasi, enkä itkenyt hoidossa kuin pikkuriikkisen. Silti pystyin jättämään mielialalääkkeet, sain yöuneni takaisin, ja palasin sairauslomalta töihin.

Pian mieleni sopukoista alkoi nousta uutta kamaa käsiteltäväksi. Säikähdin aluksi kovasti, millaisia ajatuksia ja tunteita tietoisuuteeni nousi, kun kaikki sinne vuosien ajan sullomani alkoi pulpahdella pintaan. Aloin kuitenkin käsittää, että en voisi enää paeta itseäni tai oloni huononisi taas. Onnekseni olin löytänyt juuri apukeinon, josta janosin oppia lisää.

Moni on harmillisen tottunut vähintään lievään alakuloon ja pitää sitä normaalina. En sano, että täytyy olla aina posiitivinen ja elämän tuntua ihanalta. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että mielen negatiivinen sanoma ei ole totta.

Emme ole ajatuksemme, tunteemme ja elämänkokemuksemme. Olemme pohjimmiltamme aina jotain suurempaa kuin pieni mielemme voi ymmärtää. Olemme paljon ihmeellisempiä olentoja kuin mihin sen käsityskyky riittää. Todellinen olemuksemme ei voi masentua. Idea itsestämme on vaan usein hyvin vääristynyt. Ei siis ihme, että löydämme itsemme psyykkisesti huonosta jamasta.

Masennuksen uusiminen voi vaania nurkan takana, jos emme ole onnistuneet tyhjentämään mielen sisältöä menestyksekkäästi ja elämä heittää uusia haasteita eteemme. Valitettavasti pelkkä tietoisen mielen tasolla asioiden miettiminen ja puhuminen ei välttämättä riitä kaikille parannuskeinoksi. Kuulen ihmisten sanovan joskus, kuinka he ovat käsitelleet jonkun asian mielessään eli älyllisesti. Nuo samat asiat saattavat nousta heidän tietoisuuteensa häiritsemään kuitenkin myöhemmin. Traumaattisten tapahtumien vaikutukset ovat meissä niin sanottua päivätietoisuutta syvemmällä alitajunnassa (solumuistissa), tunnetasolla. Siksi pelkkä tietoisen mielen tasolla tapahtuva puhuminen ja järjellä päättäminen, että “nyt tämä asia on käsitelty” ei kokemukseni mukaan riitä pyyhkimään systeemistämme sinne jääneitä tunteita. Emmehän pysty edes puhumaan asioista, joiden olemassaoloa emme tiedosta. Silti solumuistiimme kirjaantuneet asiat vaikuttavat meihin koko ajan.

Lopullisesti alakulon päihittääksemme täytyy siis löytää konsti, jonka avulla pääsemme käsiksi syvempiin, tiedostamattomiin tuntoihimme. Joillekin oikealta keinolta tuntuu psykoterapia, toisille jokin muu tai monien asioiden yhdistelmä.

Masentunutta auttaa ainakin se, että alkaa tehdä omien arvojen mukaisia asioita ja saa voimaantumisen tunnetta jostakin itselle iloa tuottavasta asiasta tai ihmisistä. Ei ole ihmekään, että mieli menee matalaksi, jos tekee asioita, joista ei nauti ja viettää aikansa seurassa, joka tekee itselle hallaa.

Itse koen kuitenkin ehdottomasti parhaaksi parannuskeinoksi sisäisen muistin tyhjentämisen asioista, jotka ovat alun perin masennuksen aiheuttaneetkin, sekä positiivisten tunteiden luomisen.

Tiedostin, että jokaisen masennuskauteni olivat laukaisseet silloiset tuoreet tapahtumat. En kuitenkaan heti ymmärtänyt, kuinka paljon pinnan alla oli ennestään sellaista pahaa oloa, jota olin kantanut aina mukanani. Kun aloin käsitellä asioita aina syntymätraumoista lähtien eri energiaparannustekniikoiden ja syvähengityksen avulla, onnistuin repimään masennukseen minut kerta toisensa jälkeen syösseiltä asioilta juuret pois.

Jotta päihittäisimme mielen haasteet lopullisesti, on ahdistavilta oloilta lyötävä kasvualusta poikki juuresta käsin. Samalla selvitämme juurista kasvaneet lisäongelmat.

Erilaisia luonnollisia vaihtoehtoja löytyy kyllä avuksi, kun apua uskaltaa ja jaksaa vähän etsiä. Nykyään on tarjolla hoitoa, valmennusta ja kurssia joka lähtöön, joten päätään ei tarvitse selvittää yksin. Saattaa myös vaatia hieman ajattelun avartamista, jotta voisi löytää itselle parhaat apukeinot. On sääli, että monet, jotka apua kaipaisivat, tuomitsevat energiahoidon ja samantyyppiset parannuskeinot huuhaaksi, vaikka fysiikan mailmasta löytyy jo energiahoitoa tukevaa tietoa (muun muassa se, että kaikki on energiaa), ja virallinen terveydenhuoltokin käyttää energiahoitotekniikoita maailmalla. Olisin tosin tuominnut sen itsekin vielä joitakin vuosia sitten, kunnes kokemukseni alkoi opettaa toista.

En tuntenut saavani apua kaikesta, jota kokeilin ensimmäisen ihmeenä pitämäni hoidon jälkeen. Pettymykset nostattivat minussa epätoivoa, jota vielä tuolloin kannoin lapsuuden jäljiltä runsaasti sisälläni. En kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoin etsimistä. Valjastin vihani siihen, että näytän vielä maailmalle nousevani ahdingosta. Vihan avulla on hyvä sisuunnuttaa itsensä taistelemaan paremman huomisen puolesta silloin kun ei vielä kykene käyttämään rakkautta samaan tarkoitukseen. En toki kannata vihasta kiinni pitämistä, sillä se vahingoittaa eniten itseämme.

Vaikka elämä heittääkin eteemme asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan, pystymme aina vaikuttamaan siihen, mitä ammennamme niistä. Itse koen nykyään omiksi vahvuuksikseni kaikki ne asiat, joita joskus pidin heikkouksinani. Niiden kääntäminen voitoksi on vaatinut muun muassa valtavat määrät itkemistä, nauramista (energiaparannuksen avulla negatiiviset tunteet ja ajatukset voivat purkaantua myös nauruna) sekä etenkin alitajuisessa tilassa tuntemuksistani puhumista.

Mitä masennus haluaa meille kertoa? Se haluaa loppujen lopuksi vain palvella meitä, vaikka tällainen ajatus tuntuukin masentuneena päinvastaiselta. Jos emme koskaan kohtaisi vaikeuksia, eläisimme vain laput silmillä, eikä kenelläkään olisi mielenkiintoa etsiä syvempää totuutta. Vaikka jotkut elämäntapahtumat voivatkin tuntua epäreiluilta, ulkomaailma yrittää lopulta vain auttaa meitä heräämään. Jokaisessa ihmisessä on sisällään valo ja voima, joka haluaa loistaa.

Lue energiahoidoistani täältä.

Varaa hoito tästä

Sisäisiä ongelmia ei voi korjata muuttamalla ulkoisia asioita

Identifioimme itsemme yleensä hyvin vahvasti kehoon ja mieleen. Jos mieli sanoo jotain negatiivista, uskomme, että se on totta ja meitä sattuu. Jos kehossa taas on jokin vamma tai sairaus tai se ei näytä siltä, miltä haluaisimme, kärsimme taas.

Jos emme ole tyytyväisiä itseemme, moni meistä lähtee muuttamaan ulkonäköään ja haalimaan materiaa. Yritämme kokea itsemme paremmiksi ja onnellisiksi sillä tavalla. Emme usein tiedosta, että tyytymättömyytemme johtuu elämänkokemustemme myötä kertyneistä ja aiemmilta sukupolvilta perimistämme tunnelukoista.

Ylipäätään tässä yhteiskunnassa eläminen saa meidät uskomaan, että riittääksemme meidän pitää opiskella, tehdä töitä, tienata mielellään hyvin, omistaa paljon, saavuttaa asioita, olla parempia kuin muut, hankkia perhe, omistusasunto, asuntolaina ja mitä vielä. Moni meistä ei edes kyseenalaista ulkopuolelta tulevia vaatimuksia ja sitä, onko niillä todellisuudessa mitään tekemistä arvomme kanssa.

Jätämme tunnelukkomme käsittelemättä, sillä fyysisen maailman muuttaminen tuntuu paljon helpommalta kuin kohdata kipumme. Vähintään alitajuisesti pelkäämme, että jos kohtaamme alas painetut tunteemme, meihin sattuu. Ihmismieli yrittää luonnostaan välttää kipua ja saada nautintoa. Jos kuitenkin uskallamme tuntea tuskamme, voimme vapautua siitä ja päätyä lopulta nautinnon kokemuksiin. Harmillisen moni ei tiedä, kuinka suurta hyötyä tuo vapautuminen tuo kaikilla elämänalueilla.

Sisäisiä ongelmia ei voi korjata muuttamalla ulkoisia asioita. Alitajunnassa piilevät negatiiviset tunteet eivät mene pois sillä, että laihduttaa, kasvattaa lihakset, tekee töitä, korkeakouluttaa itsensä, opiskelee monta ammattia, ostaa hienot vaatteet, laukut, talon ja auton ja tunkee arkensa täyteen kaikenlaista tekemistä, joka ei edistä negatiivisuudestamme vapautumista.

Tunteet menevät vain piiloon ja jäävät kuulematta, kun ihminen keskittyy laittamaan kulissit kuntoon. Hyväksyntää hakee ulkopuolelta, jos ei sitä osaa antaa itselleen. Itseään ei hyväksy, jos ei ole saanut tarpeeksi hyväksyntää lapsena. Näennäisesti voi tuntua, että kaiken muun touhuaminen auttaa. Itseään ei voi kuitenkaan paeta loputtomiin ongelmitta.

Olemme tietoisia vain pienestä osasta, 5 15 prosentista, kaikkea kokemaamme. Kaikkialla kehossamme piilevä alitajunta muistaa kuitenkin loputkin ja määrää suuren osan siitä, mitä elämäämme ilmaantuu. Alitajunnan sisältö sanelee koko ajan sitä, miltä meistä tuntuu, miten ajattelemme, miten toimimme, millaisia ovat ihmissuhteemme, miltä näyttää pankkitilimme saldo, olemmeko terveitä ja uskallammeko toteuttaa unelmiamme. Mitä pidempään elämme tunnelukkojemme kanssa ja annamme niitä kertyä lisää, altistamme itsemme muun muassa loppuunpalamiselle, masennukselle sekä fyysisille vammoille ja sairauksille. Ei ole vain vanhuuden vika, että kaikenlaista kremppaa alkaa tulla, vaan siihen mennessä sisäämme on ehtinyt kertyä paljon negatiivisuutta.

On ymmärrettävää, että asiat jättää käsittelemättä, jolleivat ne häiritse tarpeeksi tietoisen mielen tasolla. Siinä vaiheessa kun mielen p*skasaavi alkaa läikkyä yli, moni alkaa pakon edessä tyhjentää sisäistä jätemyllyään. Mieli on nimenomaan kuin jätemylly, joka kierrättää suureksi osaksi vanhoja ajatuksia, joista suuri osa monilla on negatiivisia.

Itse pakenin itseäni vimmatusti noin kahdeksan vuotta pääasiallisesti pakkoliikuntaan ja muuhun syömishäiriöoireiluun, kun en uskaltanut kohdata itseäni. Yritin olla ulkoisesti parempi, jotta saisin hyväksyntää ja jotta edes jotenkin kelpaisin itselleni. Sisäinen olotilani ei kuitenkaan pohjimmiltaan muuttunut riippumatta siitä, kuinka hyvältä näytin. Enkä ollut edes kaiken suorittamiseni keskellä tietoinen, mitä tunsin itseäni kohtaan, kunnes aloin ottaa siitä selvää.

Pakenemisen lopputulos oli masennus, kovat jännitykset ja sitä myötä kivut ympäri kroppaa sekä pari tuki- ja liikuntaelinvammaa. Jos olisin jatkanut samaa rataa, olisin todennäköisesti löytänyt itseni jonkun vakavan sairauden kourista. Siksi olenkin kiitollinen, että pääsin vähemmällä. Nyt ajattelen, että elämän vaikeudet ovat äärimmäisen arvokkaita, sillä ne auttavat meitä heräämään totuuteen. Kivun kautta löytyvät usein kaikista upeimmat jutut.

Mieli on todella huono isäntä. Ainakin minulla mieli heilutti raippaa, ja keho teki kiltisti niin kauan kuin se jaksoi. Sydämellä ei ollut liiaksi sanansijaa. Sitten kun keho ei enää jaksanut, se meni rikki. Meidän olisi syytä tehdä mielestämme renki ja sydämestä isäntä. Kysyä itseltämme, miksi mielemme on armoton ja etsiä ratkaisuja sen tyynnyttämiseen. Sydämen kuunteleminen ei koskaan vahingoita mitään osaa itsessämme ja on muitakin kohtaan reilua.

Pysyvän onnen voi löytää vasta, kun karsii sisältään ne asiat, jotka saavat voimaan pahoin. Se, mitä tuntee sisällään, määrittää elämän laadun. Emme voi olla esimerkiksi treenattuun kroppaan ja haalimaamme materiaan koskaan tyytyväisiä, mikäli alitajuntamme on täynnä riittämättömyyden tunnetta.

Minua itseni hyväksymisessä ja elämän ymmärtämisessä on auttanut se, että olen alkanut etsiä itsestäni syvempää aspektia kuin mieli tai keho. Kun alkaa päästä edes hiukan kiinni tuohon syvempään tietoisuuteen, alkaa elämä tuntua helpommalta. Kulkuvälinettään, väliaikaista kotiaan ja suojapaikkaansa arvostava sielu haluaa toki pitää kehosta huolta ja kohdella sitä kuin rakkainta liittolaistaan. Se tapahtuu kysyen siltä, mitä se oikeasti kaipaa ja tarvitsee joka hetki – ei vaatien sitä muuttumaan ja olemaan parempi. Sitä paitsi ne, jotka säteilevät ympärilleen rakkautta, iloa ja rauhaa, näyttävätkin kauniilta.

Kun niin sanottu kuolema meidät joku päivä korjaa, kehosta ja materiasta täytyy joka tapauksessa luopua. Negatiivisista tunteista luopuminen taas ei mene koskaan hukkaan, sillä se vie meitä lähemmäs puhdasta tietoisuutta; sitä, mitä me oikeasti olemme ja mikä ei koskaan kuole. Kohti sitä tilaa, johon meidän on määrä päätyä.