fbpx
Ehjäksi | yksinäisyys
303
archive,tag,tag-yksinaisyys,tag-303,qode-social-login-1.0,qode-restaurant-1.0,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-4.4.1,wpb-js-composer js-comp-ver-5.5.4,vc_responsive

Tarina näkymättömästä lapsesta – millaista on kasvaa alkoholismikodissa?

Tervetuloa kurkkaamaan alkoholismikodissa kasvaneen lapsen maailmaan ja siihen, kuinka se vaikuttaa aikuisuuteen. Tekstissä kulkevat rinta rinnan Näkyväksi-retriittien perustajien Ramandan ja Lotan kokemukset. Toisessa artikkelissa kerromme, mitä apukeinoja alkoholismikodissa kasvaneelle on.

Kasvoimme alkoholismikodissa. Kasvamistamme varjosti jatkuva turvattomuus ja epävakaus, mikä teki meistä näkymättömiä. Näkymätön lapsi ei uskalla ilmentää tunteitaan ja tarpeitaan. Meidän tunteillemme ei ollut tilaa kodissa, jossa alkoholismisairaus hallitsi ja pelko ja turvattomuus ohjasi aikuisten toimintaa. Tämä esti meiltä terveiden tunnetaitojen oppimisen ja synnytti meille tarpeen piilottaa todellisen itsemme. Opimme, että vain  piiloutuminen on turvallista, sillä kaikenlainen vastaan laittaminen ja oman mielipiteen ilmaisu johti usein kylmään, hylkäävään tai vihaiseen käytökseen vanhempien taholta.

Miltä lapsuutemme alkoholismikodissa sitten näytti? Ramanda saattoi joutua koulun jälkeen miettimään, voiko kotiin viedä ystäviä, kun ei tiedä minkälainen vastaanotto on tiedossa. Oliko iskä juonut, olivatko hänen hermonsa kireällä. Kun ystävä sai kotona yllättäen huudot, ei Ramanda enää halunnut viedä ystäviään kotiin.

Lotta pelkäsi usein perjantaisin, saako viettää perheen kanssa rauhallista iltaa tv:tä katsoen vai tuleeko autotallissa ryppäämässä ollut isä mesoamaan äidille, jolloin hän joutui kuuntelemaan uhkaavaa huutoa oman onnensa nojaan peloissaan. Yhdessäolon tilalle tulikin yksinäisyys ja kasa muita tunnelukkoja. Kokemus siitä, että omilla tarpeilla ei ole väliä.

Jatkuva tarpeiden laiminlyönti lapsuudessamme johti merkityksettömyyteen. Koska meillä oli tarve tulla näkyviksi ja saada rakkautta, kuten jokaisella ihmisellä, johti se pakonomaiseen tarpeeseen onnistua. Koska pelkkä olemassaolomme ei riittänyt, ajattelimme, että ehkä onnistuminen erilaisissa asioissa tekisi meistä näkyviä ja riittäviä. Onnistuimme kilpaurheilussa, koulussa ja kotitöissä.

Kerran jollei useamminkin Lotta istui autossa alkolisti-isänsä kyydissä, kun tämä ajoi tien laidasta toiseen. Hän puristi rystyset valkoisina ainoana turvanaan ja rakkautena pitämäänsä jäätelöä, jonka isä oli hänelle ostanut lievittääkseen syyllisyyttä ja häpeää juomisestaan. Tämän kaltaiset tapahtumat johtivat siihen, että kun Lotta olisi aikuisena kaivannut turvaa ja rakkautta, haki hän sitä opitun mallin mukaan ruoasta. Ruoka oli myös hänelle helppo asia kontrolloida. Kontrolloinnin tarve johtui lapsuudessa koetusta pelosta ja turvattomuudesta. Ruoasta, jonka hän yhdisti alitajuisesti rakkauteen, tuli hänelle kielletty asia, sillä hän luuli isänsä käytöksen vuoksi, ettei ollut rakkauden arvoinen. Syömishäiriössäkin näkyi näkymättömyyden, piiloutumisen tarve: mitä pienempi ja vähemmän Lotta koki olevansa, sitä enemmän turvassa hän kuvitteli olevansa.

Alkoholistin lapsena kasvaminen näyttäytyy vanhemmiten monin eri tavoin. Pohjalla ovat kuitenkin samanlaiset turvattomuuden, hylkäämisen, riittämättömyyden ja häpeän kokemukset. Alkoholistin läheiset sairastuvat läheisriippuvuuteen. Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen muista ihmisistä ja asioista. Lapsi ei saa alkoholismikodissa riittävää rakkautta ja hänen itsetuntonsa ei kasva terveelle pohjalle, mikä johtaa helposti turvan ja hyväksynnän hakuun ulkopuolelta.

Koska koimme lapsuudessamme vanhempien taholta hylkäämistä lukuisia kertoja, olemme pelänneet sitä kovasti aikuisenakin. Hylätyksi tulemisen pelko on usein alitajuinen, minkä takia emme ole aina aikuisena ymmärtäneet, miksi parisuhteet ja elämänmuutokset eivät onnistu tai ovat hankalampia kuin ne monelle muulle näyttävät olevan.

Meidän ihmisten toiminta on usein hyvin tiedostamatonta. On hyvä alkaa kyseenalaistamaan, miksi asioita tekee. Me olemme esimerkiksi tiedostamattomina toimintamme syistä suorittaneet töitä ja yrittäjyyttä yli omien voimavarojemme ja omaa hyvinvointiamme laiminlyöden niin, että emme ole lopulta enää kyenneet työntekoon. Elämän kontrollointiyritykset ovat näyttäytyneet meille myös liikunnan kautta. Olemme suorittaneet liikuntaa niin, että se on johtanut pitkäaikaisiin loukkaantumisiin. Pysähtyminen on ollut usein vaikeaa, kun lapsuuden tunnelasti on halunnut tulla pintaan, emmekä ole osanneet ottaa sitä vastaan, kun uskallus ja työkalut siihen ovat puuttuneet. Sen sijaan olemme masentuneet kerta toisensa jälkeen seurauksena kaikista käsittelemättömistä asioista ja yli omien voimavarojemme tekemisestä. Masennukset ovat lakanneet vasta asiat kohtaamalla.

Suorittaminen voi näkyä muillakin elämän osa-alueilla. Onko sinun kalenterisi aina täynnä kaikenlaista puuhaa vai osaatko aidosti nauttia pysähtymisestä ja olemisesta? Harva traumaattisen lapsuuden elänyt osaa nauttia hiljaisuudesta. Olemme oppineet, että kuitenkin vain hiljaisuudessa voit kuulla itsesi ja todelliset tuntosi. Hiljaisuutta tarvitaan eheytymiseen.

Toisaalta olemme aikuisina lamaantuneet monesti, kun olisi pitänyt toimia, emmekä ole saaneet mitään aikaiseksi. Syynä lamaantumiselle ovat taas lapsuuden pelot. Haavoittunut sisäinen lapsi jää mieluummin turvakseen rakentamaansa sisäiseen poteroon kuin lähtee maailmalle, vaikka aito, haavoittumaton osa itseä lähtisi mielellään maailmalle ja tulisi näkyväksi koko kauneudessaan ja kaikessa osaamisessaan.

Rajojen asettaminen on ollut meille monesti vaikeaa. Emme ole oppineet kuuntelemaan tarpeitamme, emmekä siksi ole osanneet elää niiden mukaan. Emme oppineet vanhemmiltamme, kuinka asettaa rajat. Opimme sen sijaan, ettei se ole turvallista. Opimme miellyttämään, ettemme saisi huutoja. Miellyttäminen on ollut yksi keino pysyä mahdollisemman näkymättömänä. Tämä lapsuuden selviytymismalli on näkynyt ihmissuhteissamme myös aikuisena.

Onneksi rajojen vetämistä voi harjoitella. Jokaisella meistä on oikeus ja mahdollisuus tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Muutos lähtee meistä itsestämme. Muiden ihmisten käytös ja se, miten maailma meille näyttäytyy, muuttuu vain sisäisen muutoksen myötä. Ei tunteita pakenemalla.

Alkoholistin lapsen voi olla hankala tunnistaa läheisriippuvainen käytös itsessään, koska se on niin normaalia yhteiskunnassamme. Haemme usein hyväksyntää ulkopuolelta, kun emme osaa tarjota sitä riittävästi itsellemme. Moni on kokenut vanhempiensa taholta laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua ja muuta rakkaudetonta, tiedostamatonta käytöstä. Siksi moni törmää aikuisuudessa samankaltaisiin haasteisiin kuin me, vaikka ei olisi kasvanut alkoholismikodissa. Vanhemmat eivät ole pystyneet toimimaan paremmin parantamatta omia haavojaan.

Moni myös pitää alkoholisteina vain kadulla elävia “puliukkoja”. Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa on päihdehoitokeskus Kantamon mukaan noin 400 000 alkoholistia. Alkoholismisairaudesta heidän lähipiirissään kärsii noin kaksi miljoonaa läheistä. Kyseessä on siis merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Onhan suomalaisilla sellainen mainekin, että täällä juodaan reilusti ja hukutetaan murheita pulloon. Maine ei ole syyttä.

Olemme tajunneet vasta vanhempana, että elimme alkoholismikodissa. Lapsina pidimme sitä normaalina, sillä eihän meillä ollut tietoa paremmasta. Jos lapsuuden kodissasi on ollut alkoholin käyttöä ja sinulla on edellä kuvaillun tyylisiä oireita, tiedäthän, että on muunkinlainen, kevyempi tapa elää. Me autamme sinua mielellämme tiellä kohti eheämpää itseäsi ja omannäköistäsi elämää.

Lue seuraavasta artikkelista, mikä auttaa parantamaan alkoholismikodin jättämiä jälkiä.

Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet Ramanda Andersson ja Lotta Kvist.

 

Tutustu tästä tarjoamaani Apua alkoholistin läheiselle -kokonaisuuteen ja lähde parantamaan alkoholismin sinulle jättämiä jälkiä.