Yritämme kokea itsemme kokonaisiksi muiden avulla
Koemme usein muiden kanssa elämän huippuhetket. Toiset ihmiset ovat kuitenkin myös niitä, joiden edesottamusten seurauksena mielemme saa meidät traumatisoitumaan. Mikään ei siis todellisuudessa ole kenenkään toisen syy, vaan seurausta omista ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme. Kohtaamme konflikteja elämässämme, jos olemme laittaneet liikkeelle rakkauden sijaan pelosta kumpuavia asioita. Ajaudumme sieluina konflikteihin elämästä toiseen niin kauan, kunnes opimme toimimaan ainoastaan rakkaudesta käsin. Palaamme kokemaaan ja oppimaan asioita tälle planeetalle, kunnes heräämme todelliseen luontoomme.
Mielemme on usein ohjelmoitu runsaalla määrällä negatiivisuutta. Se johtuu aiemmilta sukupolvilta siirtyneistä tunteista, vaikeiden elämänkokemustemme myötä syntyneestä taakasta sekä kulttuurillisista ehdollistumista. Sitä negatiivisemmin reagoimme ulkomaailmassa tapahtuviin asioihin, mitä enemmän mielemme sisältää tuota ulkopuolelta tullutta moskaa. Se vaikeuttaa muun muassa ihmissuhteitamme. Onneksi voimme tulla tietoisiksi ohjelmoinneistamme ja alkaa vapautttaa itseämme niistä.
Ohjelmointimme saavat aikaan sen, että koemme itsemme puutteellisiksi. Ainakin minä koen olevani puutteellinen, mikäli kuuntelen mieltäni. Yritämme paikata puutteitamme muiden avulla. Todellisuudessa emme tarvitse mitään ulkopuolelta täydentämään itseämme. Purkamalla ja muuntamalla tarpeetonta ja meihin alkuperäisesti kuulumatonta, lähestymme todellista itseämme, ja voimme alkaa nähdä asioita selkeämmin. Sen jälkeen meidän on myös huomattavasti helpompi olla yhteydessä muihin.
Nuorempana etsin rakkaudettomuuden haavoihini laastaria miehistä. Olin tiedostamattani riippuvainen heiltä kalastelemastani hyväksynnästä. Vuosia päätä seinään hakattuani ymmärsin, että kukaan toinen ei voi, eikä kenenkään tarvitse rakastaa minua ehjäksi. Vetovoiman laki saa aikaan sen, että rakkautta puoleensa vetääkseen on rakastettava ensin itseään.
Minä olin tiedostamattani hylännyt sisäisen lapseni nurkkaan. Kun aloin hoitaa tuota haavoittunutta osaa itsestäni, aloin kokea päivä päivältä enemmän hyväksyntää itseäni ja sitä myötä muita kohtaan. Jokainen ihminen kun on peili meistä itsestämme.
Riittämättömyys, arvottumuus, häpeä ja itseviha alkoivat hälvetä muiden negatiivisten tunteiden ohella. Muuttaakseni suhdetta itseeni ja muihin minun oli käännyttävä sisäänpäin ja lopetettava ulkoisen maailman muuntoyritykset. Minun täytyi hyväksyä, että kukaan ei tule koskaan olemaan sataprosenttisesti juuri sellainen kuin haluaisin.
Muun muassa regressioterapian avulla saan jatkuvasti vähennettyä mielen ohjelmointien otetta minusta ja muutettua sitä myötä koko elämäni laatua. Sen avulla saan myös oppia elämäni kannalta tärkeitä syy- ja seuraussuhteita. Kun sain uudelleen elää kaukaisia tapahtumia, pystyin helpommin hyväksymään, että koin rakkaudettomia kokemuksia lapsuudessa menneiden elämien tiedostamattomien tekojeni vuoksi.
Maailman pahuus onkin todellisuudessa vain tiedostamattomuutta rakastavasta luonnostamme. Kaikki minkä laitamme universumiin, tulee meille takaisin. Pelolla ja vihalla ei voi saada rakkautta. Kannattaa siis toimia aina sydämestä käsin ja käsitellä tunteet, jotka estävät niin tekemästä.
Jos käytämme valtaa väärin toisia kohtaan, kohtaamme itse haasteita. Haasteet voivat olla samanlaisia, joiden toisille aiheutumiseen meillä on osallisuutta tai jotakin muuta. Vaihdamme näennäisiä uhrin ja pahantekijän rooleja. Näin ollen emme ole ketään tuomitsemaan muita, sillä todennäköisesti olemme itse sieluina tehneet samat pahaksi luokittelemamme teot, ajatelleet muista rakkaudettomia ajatuksia ja sanoneet rakkaudettomia sanoja. Muita tuomitessamme tuomitsemmekin pohjimmiltaan vain itseämme, sillä muut ovat tosiaan peili meistä, ja me kaikki olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa tietoisuutta. Kuten Colin C. Tipping kirjoittaa kirjassaan Ehdoton anteeksianto; ”tanssimme täällä yhdessä paranemisen tanssia”.